Meidän tarinamme

Ulla Liimatainen kiinnostui puista puistomestarikoulutuksen aikana. Tämä innostus johti Oksat Poikki -yrityksen perustamiseen vuonna 2004. Näin jäivät taakse opettajan työt ja tilalle tuli elämä puiden parissa. 

Ensimmäisen vuoden Ulla toimi yksin. Toiminnan laajentuessa myös puutarhatöihin tarvittiin lisää tekijöitä. Yrittäjätoiminnan ohessa Ulla valmistui arboristiksi eli puunhoitajaksi vuonna 2010.

Puunkaatoa

Ensimmäisinä kesäkausina Ullan apuna oli 1-4 työntekijää. Määrä on kasvanut toiminnan laajentuessa ja tällä hetkellä töissä on kolme vakituista ja pitkälle toistakymmentä kausityöntekijää. Henkilökunnasta löytyy monen alan osaajaa: arboristia, puutarhuria ja kiinteistönhoitajaa. Koneiden ja puutarhan rakenteiden parissa työskentelevät ammattitaitoiset tekijät. Myös nuorille Ulla tarjoaa mahdollisuuden kesätyöjaksoon, kesäisin töissä onkin 4-7 kesätyöntekijää. Toimintaa on tukemassa laaja yhteistyöverkosto yritysten kesken.

Mies heiluttaa puussa
Huopakaton korjausta
Työntekijä
Työntekijät
Jättiputki
Työntekijä

Vuoden 2020 alussa Oksat  Poikki -toiminta siirrettiin Pihapalvelu Rauma Oy:n alle. Tämän hetkistä toimintaa kuvaamaan luotiin Pihan Paras -brändi, jonka kehittäminen jatkuu edelleen. 

Toimintakulttuurimme

Toimintamme tavoite on toteuttaa asiakkaan toiveet. Jos selkeää näkemystä lopputuloksesta ei ole, luodaan se yhdessä. Kaikki kohteet ovat yksilöllisiä. Erilaisten työmenetelmien joukosta poimitaan juuri ne, joita kyseissä kohteessa on mahdollista käyttää.

Tavoitteenamme on aina mahdollisimman laadukas lopputulos, jossa huomioidaan kaikki asiaan vaikuttavat tekijät.

Asiakkaiden ja työtekijöidemme turvallisuus on ykkösasiamme. Työtekijämme ohjeistetaan turvallisiin työtapoihin. He sitoutuvat näin toimimaan ja käyttämään tarvittavia suojaimia ja turvavarusteita. Pyrimme minimoimaan kaikki riskit ja vaaratilanteet työkohteissamme. Vahinkojen varalta meillä on kattavat vakuutukset.

Vastuu ympäristöstä on meille tärkeä asia; pyrimmehän toiminnallammekin viihtyisään ympäristöön ja kestäviin ratkaisuihin. Toiminnassamme huomioimme mm. seuraavia asioita: